Historia


Luonto, kulttuuriympäristö ja
historia kohtaavat Meisalassa

 
Luonnonympäristö

Meisalan tila sijaitsee ympäritöltään erittäin monimuotoisen luonnon keskellä. Idässä ja etelässä tila rajoittuu Halikonlahteen, joka on kuuluisa muuttolintujen levähdyspaikka. Lännessä maisemaa hallitsee Purilan joki moninaisine uomineen ja tulvarantoineen. Koivuniementilan alueelle ulottuu myös erikoinen Kaijanlampi, joka on jäänne entisestä merialueesta. Maankohoamisen myötä jäljelle on jäänyt ajoittain mereen yhteydessä oleva lampi soistuvine alueineen.

Meisalan ja Koivuniementilan maa-ja vesialueita kuuluu Euroopan yhteiseen Natura luonnonsuojelualueverkostoon. Vuonna 2005 tilalla suojeltiin vapaaehtoisesti yli 20 hehtaarin alue kansalliseksi luonnonsuojelualueeksi. Ympäristön monimuotoisuutta on pyritty lisäämään erilaisilla laidunsopimuksilla, joita on tehty yhteistyössä ruoko-projektin ja ympäristökeskuksen kanssa. (www.ruoko.fi) Tilan alueella laiduntaa lampaita, hevosia ja lehmiä. Ne tekevät arvokasta ympäristötyötä kesäkuukausina ja antavat näin tilaa harvinaistuneille keto-ja niittykasveille sekä vesilinnuille. Meisalassa pellolta valuvat vedet ohjataan erillisiin laskeutusaltaisiin, jossa ravinteet laskeutuvat altaiden pohjaan eivätkä kuormita yhteistä mertamme. Haluamme omalta osaltamme muuttaa ympäristöasiat käytännön teoiksi ja olla tässä asiassa esimerkinä myös muille tiloille.

 
Historiaa

Meisala on 1500-luvun lopulla ollut Vuorentaan kartanon panttitilana. 1600-luvun lopulla siitä muodostettiin aatelilipullisen rykmentin luutnantin virkatalo eli puustelli. Ruotujakojärjestelmän lakattua Meisalasta tuli valtiontila, jolla oli monia vuokraajia. Aino ja Kaarina Luodon aikana Meisala itsenäistyi 1940-luvun loppupuolella. Luotojen jälkeen Meisala oli kauppaneuvos Tauno Kivimäen omistuksessa. Nykyään tilan omistaa kuvataiteilija Jaana Houessue, joka myös asuu tilalla perheineen. Kesäisin Meisalan mailla hyörii kirjava joukko iloisia työntekijöitä, jotka osaltaan tuovat sinulle mansikan makuisen kesän!